
Kysymyksiä ja Vastauksia
Olemme jälleen avanneet paljon suosiota keränneen kysymys ja vastauspalstamme. Mikäli sinulla on kysyttävää, lähetä meille kysymys tällä lomakkeella niin vastaamme sinulle mahdollisimman pian.
Hei,
Teen opinnäytetyötä (ylempi ammattikorkeakoulu) aiheesta "Hyvä työohje ja sen mittaaminen". Työohjehan kuuluu kokonaisvaltaiseen laadunhallintaan prosessien tehtäviä täsmentävinä ohjelomakkeina. Itse työohje sanaa sivutaan useissa laatuun liittyvissä kirjoissa ja myös teidän materiaalissanne on lyhyesti viittauksia hyvän työohjeen sisällöstä ja merkityksestä. Löytyisikö aiheesta kuitenkin enemmän jotakin hyvää kirjallisuutta tai artikkeleja. Olen lähtenyt aihettani rakentamaan kokonaisvaltaisen laadunhallinnan viitekehykseen, jossa työohje on pienenä palasena osana suurta kokonaisuutta. Jotenkin tästä laadunhallinnasta on kirjoitettu niin paljon, että väkisinkin hämärtyy tämä kokonaiskenttä. Itse olen käsitellyt asiaa prosessien ja prosessijohtamisen kautta. Olenkohan nähnyt asian liian suppeasti.? Yst. terv. suossa, toivottavasti joskus pinnalla
Hei, työohjeista ei ole kovin paljoa käynyt silmään. ISO-järjestön sivuilta voisi etsiä onko Guidea tehty asiasta. Työohje keskittyy yleensä johonkin selkeään asiaan, johon sen avulla tuodaan tarpeellista lisätietoa ja opastusta. Ohje voi olla kirjoitettu tekstimuotoon, kaavioksi, kuvallisena tai tänään näkee myös videopätkiä äänen ja kuvan avustuksella.
Laadunhallinta on kuten toteat varsin lavea aihepiiri. Prosessinäkökulma antaa siihen yhden hyvän tavan jäsentää asioita ja niiden kytkentöjä toinen toisiinsa. Prosessirunkoon on myös selkeää linkittää mm työohjeita tarpeellisiin kohtiin joissa yksityiskohtaista lisätietoa tarvitaan
terv. JM/QF/30.108
Hei,
ja kiitos erittäin informoivista sivuistanne - mahtavia tietopaketteja prosessien kehittäjille!
Mitä kannattaisi sisällyttää projektinhallintaprosessin seurantasuunnitelmaan? Olen juuri saanut ensimmäisen luonnospaketinprojektinhallinnan prosesseista ja projektidokumentaatiosta ja kokohärdelliä pitäisi alkaa kohta jalkauttaa sekä aloittaa ensimmäisen käyttöönottoprojektin vetäminen ko. mallin mukaisesti. Kiitokset avusta jo etukäteen!
Hei, mitä kaikkea tarkoitatkaan seurantasuunnitelmalla? Siihen voisi ajatella kuuluvan prosessin mittarit, riskit, laadunvarmistus, prosessin kehitysryhmän toiminta jne... Prosessin mittarit voi pohtia prosessin perustehtävän ja keskeisten sidosryhmien vaatimusten kautta sekä yrityksen strategiasta vyöryvien vaatimusten kautta. Seurantaan kuuluu myös laadunvarmistus alkaen 10.3.2010 Kysymyksiä ja lähtötietojen varmistamisesta katselmusten, riskien, todentamisten ja kelpuutusten toteutumisen varmistamiseen ja muutostenhallinta eri vaiheissa. Myös prosessin kehitysryhmän toiminnan voi ottaa huomioon, miten usein se kokoontuu, mitä se käsittelee ja miten seuraa parannusten toteutumista prosessissa.
Myös prosessin omistajan tehtävien toteutuminen mm auditointien avulla seurattuna on hyvä ottaa mukaan seurantaan...
t. JM/QF/10.12.2007
Hei, olemme kehittämässä prosessien jatkuvaa parantamista ja tilastollisten työkalujen käyttöä. Mitä ohjelmia tällä alueella kannattaisi hankkia?
t. Faktakehittäjä
Hei, tällä hetkellä (11/2007) markkinoilla on muutamia mielenkiintoisia ja toimivia jatkuvaan parantamiseen käytettäviä, tilastollisia työkaluja sisältäviä ohjelmistoja kuten Sigma XL 5.1 (hinta 199 taalaa), QI Macros (hinta 139 taalaa), Minitab 15 (hinta 1195 euroa). Kahdella ensin mainitulla pärjää prosessien ilmiöiden käsittelyssä erinomaisesti ja tosi edulliseen hintaan.
Black beltille Minitab antaa vankat työkalut monimutkaisten ongelmien käsittelyyn. Lisäksi kannattaa katsoa suomalainen Bayminer ohjelma (www.bayminer.com), joka on Suomessa rakennettu monimuuttujailmiöiden syy-seuraussuhteisiin rakennettu ratkaisu. Sitä käyttää jo melkoinen joukko suomalaisia niin valmistavan kuin palvelualan yrityksiä.
t. JM/25.10.07
Tervehdys Qualitas-Fennican väki!
Kansainvälistymisen / globalisoitumisen / organisaatioiden yhdistymisten / yritysostojen myötä voidaan tulla tilanteeseen, että samaan organisaatioon kuuluu aiemman yhden toimintamaan sijaan n kappaletta toimintamaita. Jossain tapauksessa nämä yksittäiset toimintamaat ovat olleet jo pitkään laatu- & ympäristö- & turvallisuusjärjestelmien osalta sertifioitu maakohtaisesti ja nyt uuden organisaatiorakenteen myötä ilmeneekin tarve yhdistää nämä aiemmat erilliset maarajoja noudattaneet järjestelmät. Vaikka kaikissa toimintamaissa järjestelmät on luotu täsmälleen samojen standardien (ISO9001, ISO14001…) vaatimuselementtien mukaisesti, törmätään järjestelmien yhdistämistä pohdittaessa helposti haastaviin kysymyksiin.
Jokaisessa toimintamaassa saattaa olla valittuna eri luokituslaitos, joka maakohtaisen sertifioinnin on tehnyt. Toimintamaiden luokituslaitokset saattavat lukea standardia kovinkin eri tavoin painottaen. Aiemmat maakohtaisesti luodut ja maarajoja noudattaneet prosessik uvaukset pitäisi päivittää ajan tasalle, koska uudessa organisaatiossa käytännön jokapäiväinen työkin ylittää maarajat mennen tullen. Samoin aiemmat maakohtaiset mittaristot / johdon katselmukset ym ym voivat joutua pohdinnan alle. Toimintajärjestelmänhän pitäisi kaikessa yksinkertaisuudessaan olla kuvaus yrityksen / organisaation tavasta toimia, eli kuinka ”hommat hoidetaan” ihan arkipäivän tasolla.
Millaisena haasteena te näette maakohtaisesti sertifioidun järjestelmänpäivittämisen globaaliksi järjestelmäksi? Ja ennen kaikkea, miten lähtisitte tällaista projektia käytännössä toteuttamaan?
T: Asiaa omassa organisaatiossa pohtiva
Hei, näin laajaan kysymykseen vastaaminen tällaisella "tässä ja nyt" palstalla ei oikein ole mahdollistakaan. Jo tälläisen yhtenäistämisprojektin määrittelyvaihe on oma pieni projektinsa. Perimmäisiä seikkoja olisi ylimmän johdon näkemys ja tahtotila liiketoimintamallista miten ko businesta halutaan tehdä ja toteuttaa ja sitten tulisi analysoida erillisjärjestelmien vahvuudet ja
heikkoudet ja maakohtaiset erityistekijät joita ei kertakaikkiaan voi noin vaan yhtenäistää. Sitten tulisi tehdä ennenkaikkea päätös millaisella prosessikuvausmallilla yhtenäinen kuvaus tehdään ja mille tarkkuustasolle siinä tullaan menemään. Samoin johtamismalli (samalla raamit mittaristotasoille) ja prosessimallia tukevat kokouskäytännöt tulisi selvittää ja lyödä lukkoon. Tavoitteiden asetanta ja maastouttaminen toimintasuunnitelmiksi on varsinainen haaste perusliiketoimintaprosessien ohella.
Yksi iso asia mitä tässä ei saa unohtaa on MUUTOSJOHTAMINEN, erilaista "älämölöä" tulee voimakkaasti nousemaan ja siihen pitää varautua ja tunnistaa pahimmat riskit ja laatia niille eliminointisuunnitelmat. Tätä on tässä yhteydessä oikeastaan turha tämän enempää olemattomilla lähtötiedoilla spekuloida!
t. JM/QF/13.7.07
Hei, millaisia mittareita suosittelette tuotepäällikön BSC -korttiin? Siis kaveri, joka on henkilökunnan back up tuoteasioissa ja antaa myös asiakkaille tuotetietoa. "Mittareiden kehittäminen on vaikeaa..."
Hei, tuotepäällikön mittareita voisi lähteä pohtimaan siitä mitä tavoitteita hänen toimintansa tulisi tukea ja sen kautta päästään BSC-kehikon avulla pohtimaan miten hänen tekemisensä tulisi talousmielessä kehittyä, luoda lisäarvoa, miten hänen tekemisensä tulisi tukea asiakaslupauksia, missä hänen tekemisensä tulisi sujua erinomaisesti, jopa mikä yksittäinen toimi tulisi sujua paremmin edellä olevan kannalta ja missä hänen osaamisensa tai kykyjensä tulisi kehittyä kaiken edellä olevan kannalta lähivuosina. Eli mittarit on vain aivojumpattava kustakin toimintaympäristöstä, niitä ei voi suoraan kopioida mistään
t. JM/QF/26.6.07
Hei,
tehtävänäni on kuvata johdon katselmus osana organisaation laadunvarmistustusta. Olen lähtenyt käsittelemään asiaa ISO 9000:2000 - standardin kautta. Kirjallisuuden löytäminen aiheesta on tuottanut päänvaivaa. Sivuiltanne löytyy hyvä artikkeli Johdon katselmus luotaa
kokonaisuutta. Sitä aukipurkaessani olen kaivannut tuekseni kirjallisuutta ko asiata, mutta huonolla menestyksellä sitä olen saanut kasaan. Olisiko teillä antaa vinkkiä, mistä löytäisin lisää kirjallisuutta, joka käsittelisi tätä aihetta?
T: Vinkistä kiitollinen
Hei, johdon katselmuksesta ei oikein ole suomenkielistä kirjallisuutta. Meidän kirjaamme Laadunhallinnan menestyksen avaimet myy Suomen Standardisoimisliitto SFS ry. Ulkomailta löytyy jotain mm. Paton Pressiltä kun menet heidän nettisivuilleen, samoin voi googlata netistä
t. JM/QF/22.5.07







