kopar.jpg

Kopar Oy: ”Kattava ja joustava toimintajärjestelmä yhdessä paketissa”

Kopar Oy on konepajayritys, joka keskittyy erilaisten prosessilaitteiden suunnitteluun ja valmistukseen. Heidän materiaalinkäsittelylaitteita sekä raakaveden suodatuslaitteita on toimitettu prosessilaitoksille ympäri maailmaa. Konsernin liikevaihto vuonna 2010 on noin 20miljoonaa Euroa. Yhtiö toimii kansainvälisellä kentällä työllistäen Suomessa 50-60 henkilöä.

Laatujärjestelmä sertifiointiin

Koparilla päätettiin vuonna 2007, että oma laatujärjestelmä halutaan sertifioida laadun takeeksi ja tämä tarkoitti käytännössä, että yhtiölle oli hankittava toimintajärjestelmä. Yhtiö ei halunnut lähteä tekemään toimintajärjestelmää paperille vaikean ja työlään ylläpidon takia, joten päädyttiin sähköiseen järjestelmään. Koparin Kehityspäällikkö Samuli Saarelan mukaan IMSn ajoitus oli täydellinen, koska hänen silmiensä eteen tuli uutiskirje, jossa IMS toimintajärjestelmä esittelytilaisuutta mainostettiin. Käytyään infotilaisuudessa ja käytettyään demoa Kopar päätyi ottamaan IMSn, koska prosessiajattelumalli sopi osaksi heidän toimintaansa täydellisesti. IMSn käyttöönotto aloitettiin vuonna 2007 ja jo vuonna 2008 Kopar Oy sai sertifioitua laatujärjestelmänsä.

IMS:n hyödyntäminen käytännössä

Saarelan mukaan IMS toimintajärjestelmän rakentaminen sujui erittäin helposti, koska hänellä oli jo kokemusta muista toimintajärjestelmistä. Demon käyttäminen yhdistettyinä IMSn järjestämiin koulutuksiin takasivat onnistuneen käyttöönoton. Saarela rakensi järjestelmän itse koko Emoyhtiölle apunaan muutama muu henkilö.

Kopar Oy hyödyntää IMS toimintajärjestelmää tällä hetkellä pääasiassa toimihenkilöpuolella. ”Jokainen työntekijä on kuitenkin vähintään kerran elämässän tallentanut IMS:iin raportin” selventää Saarela. Raporttiosiota käytetään heillä ylivoimaisesti eniten ja IMS:n selkeä raporttien hallinta saa paljon kiitosta. Yhtiö on myös tehnyt myös paljon mittareita, joiden avulla jokainen työntekijä pysyy ajan tasalla tilanteesta.

Toimivan toimintajärjestelmän myötä työskentelytapoja on saatu vakiinnutettua niin paljon, että IMSiin ei tarvitse enää mennä jokaista asiaa katsomaan. Kaikki uusin tieto kuitenkin viedään sinne, kun tarve päivittää tietämystään syntyy.

IMS:n tulevaisuus Kopar Oy:lla

IMS toimintajärjestelmää käytetään ensimmäisessä vaiheessa vasta emoyhtiössä, mutta pitkän aikavälin tavoitteena on, että myös tytäryhtiöt saadaan saman sertifikaatin piirin ja tällöin IMS:n vieminen myös näihin yksiköihin tulee ajankohtaiseksi.

Saarela näkee IMS:n roolin Koparilla positiivisena, koska järjestelmä on joustava käyttää ja ylläpito erittäin helppoa. ”Pelkästään prosesseja katsomalla saa selville kaiken oleellisen, koska käsikirjat, dokumentit ja raportit on mahdollista linkittää niihin” Saarela kertoo.